En ole unohtanut blogia tai teitä ihania lukijoita! Mulla ei vaan ole oikein kirjoiteltavaa. Minkälainen laihdutusblogi se sellainen olisi, jossa joka päivä kirjoittaisi käyneensä hakemassa kiinalaista tai ilmoittaisi menevänsä terassille ystävien kanssa? Mun laihdutus ei ole oiken sujunut. Jotain on silti tapahtunut, koska olen laihtunut?! Oon mä kyllä käynyt lenkillä ja kuntonyrkkeilyssä, mutta silti elämäntavat on aika pahasti rempallaan.
VAROITUS! Luvassa aika härski takaapäin otettu kuva, älä katso enempää jos et halua järkyttyä. ;)
Mä en tiedä teistä, mutta mä ehkä huomaan eron entiseen! Tai sitten kuvittelen. Ylimääräistä on, tottakai, mutta kyllä mä ehkä jotenkin eteenpäin oon mennyt.
Mä en ehkä edes jaksa alkaa lupailemaan skarppailua, luultavasti sellaista ei ole tulossa ainakaan vähään aikaan. Jotenkin väsyttää nyt kaikki ja ei riitä voimat enää painon tarkkailuun. Toivottavasti teillä muilla on paljon motivaatiota näin kesän alla!
PS. Antakaa anteeksi kamala rajaus noissa kuvissa. Pitäisiköhän mun opetella käyttämään muutakin kuin painttia?
maanantai 2. toukokuuta 2011
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Viikonloppu = lepoa
Ihanaa, viikonloppu! Oon käynyt tällä viikolla nyt neljänä päivänä seitsemän kilometrin lenkin ja tehnyt lihaskuntoilua, joten nyt saa hyvällä omatunnolla pitää lepopäivän. :-) Ihan älyttömän hyvä fiilis on vieläkin, vaikka nyt tuon juoksuohjelman jätinkin kesken. Kun ei tuolla tosiaan pysty kunnolla juoksemaan, on niin paljon vielä lunta ja jäätä. Kesällä sitten uusi yritys - jospa silloin olisi peruskuntokin jo vähän paremmalla tolalla.
Mahtavaa viikonloppua kaikille, älkää olko itsellenne liian rankkoja! Kehokin tarvitsee välillä lepoa, että jaksaa taas kohta puurtaa. :-)
we♥it
PS. Sunnuntaina punnitus! Pelottaa!

maanantai 28. maaliskuuta 2011
Kello kahdeksan dieetti
Tulin just seitsemän kilometrin lenkiltä, huippu fiilis! Parasta musiikkia, paras ilma, paras seura (vain minä ja mun koira ;-)) ja muutenkin paras olo.
Tulin kertomaan, että oon päättänyt olla syömättä aina kello kahdeksan jälkeen illalla. Se tarkoittaa siis sitä, että enää salkkareiden jälkeen ei napostella mitään turhaa! Vettä saa toki juoda ja ainakin näin alussa sallin syömisen viikonloppuna vielä kahdeksan jälkeenkin. Mutta viikolla täytyy pitää kuri!
PS. Kävin eilen puntarilla ja taas sain pelätä tulosta. Mutta paino olikin noussut vain 300 grammaa. Ei se nyt kovin paha ole, kun oon kuitenkin vähän laiminlyönyt koko laihdutusprojektia. Nyt voi hyvillä mielin lähteä taas uuteen nousuun, kun en ole palannutkaan ihan siihen alkuasetelmaan. :-)

Mainio maanantai
Vitsi mikä ilma! Kävin just lyhyellä kävelylenkillä koiran kanssa ja päätin vielä illemmalla käydä juoksemassa. Juoksuohjelmassa pitäisi olla vapaapäivä, mutta mä en vaan yksinkertaisesti pysty jättämään lenkkiä väliin. Aurinko paistaa, asvaltti pilkistelee ja on ihanan lämmin. Mahtavaa kun ei tarvitse enää pukeutua paksuun toppatakkiin lenkille mennessä.
Ihanaa kun on kirjoitukset ohi ja jotenkin yltiö positiivinen fiilis. Tuntuu, että pystyn mihin vain. Kunpa tämä fiilis jatkuisi pitkään. Mun on pakko olla timmissä kunnossa kesällä rannalla!
Nyt ajattelin alkaa lisäilemään uusia kivoja biisejä mp3-soittimeen. Sitä jaksaa lenkkeillä ihan uudella motivaatiolla, kun välillä vaihtaa vanhat treenibiisit uudempiin. :-)
Lenkin jälkeen ajattelin vielä tehdä Saran Tickle your fancy-blogissa olleen treenin.
Onko muilla tullut uutta energiaa kevään myötä? Ei kun kaikki juoksentelemaan tuonne aurinkoon - elämä on ihanaa. ;-)

maanantai 21. maaliskuuta 2011
Juoksuohjelma: Päivä 3
Maanantai: Tee puolen tunnin kävelylenkki.
Hiljalleen, hiljalleen. Huomenna pääsee taas juoksemaan, ihanaa. :-)
PS. Viikon päästä pitäisi alkaa tulemaan jotain muutakin kun näitä juoksujuttuja, kun kirjoitukset loppuu.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Juoksuohjelma: Päivä 2
Sunnuntai: Vapaa
Höh, heti toinen päivä ja vapaa! Mulla olisi tehnyt mieli lähteä lenkille kun oli niiin mahtava ilma, mutta pidin malttini. Aina poikkean siitä mitä juoksuohjelmat sanoo ja sitten kaikki menee reisille. Ehkä tuolla vapaalla on jokin suurikin merkitys? Huomenna sitten!

lauantai 19. maaliskuuta 2011
Juoksuohjelma: Päivä 1
Lauantai: Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko. Käänny takaisin ja toista harjoitus
Tänään oli siis ensimmäinen juoksupäivä. Tuntui vapauttavalta, vaikka räntää satoi vaakatasossa. Ai että teki hyvää! Tästä on hyvä jatkaa superinnokkaana. :-)

tiistai 15. maaliskuuta 2011
Juoksuohjelma
Noniin, nyt on taas pidetty hurjan pitkä tauko liikunnasta, terveellisyydestä ja koko blogista. En ole saanut koko projektia kunnolla edes vielä käyntiin. Mutta asiaan tulee muutos!
Aion aloittaa lauantaina tämän juoksuohjelman! Odotan innolla miten alkuun jaksaa. En kuitenkaan aio luovuttaa ja tulen kertomaan fiiliksiä tännekin sitten. Lauantaita odotellessa. :-)
PS. Heitän teillekin haasteen! Jos joku innostui, niin ois tosi huippua, jos olisi kohtalontovereita jakamassa fiiliksiään juoksun aloittamisesta. ☺

sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Olo-jogurtti ja voimavanne
Tänään oli ihan mahtava ilma! Paistoi aurinko ja pakkasta oli jotain kympin tuntumassa. Juuri sopiva lenkkeilyilma. Kävinkin koiran kanssa 7 kilometrin kävelylenkin ja en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, mikä oli lenkin aikana ja sen jälkeen. Pitäisi useammin lähteä lenkille, tosin tätä päivää ennen on joka päivä ollut elohopea -35 asteen tuntumassa - se on jo liian kylmä.
Huomenna menen salille ja ehkä käväsen lenkilläkin. Meiltä on salille tosin neljän kilometrin kävelymatka, eli jos lämpötila antaa periksi niin mä menen auton sijasta kävelemällä sinne. :-) Haluttaa jo päästä juoksumatolle juoksemaan!
Ootteko maistaneet (uutta?) Olo-ruuansulatusjogurttia? Mun mielestä se oli tosi hyvää, tehoaa todella hyvin makeannälkään! Mä en edes yleensä tykkää jogurteista, joten tämä oli kiva yllätys. Vaikka jogurtit ei oliskaan kaikkein terveellisin vaihtoehto, niin kyllä se aina karkkipussin voittaa. Nam!

kuva täältä
Heidi K. kertoi blogissaan voimavanteesta, jonka sanotaan olevan todella hyvä treenauksessa. Menin oitis Voimavanteen nettisivulle, jossa voimavanteen luvataan auttavan mm: selkäkipuihin, kapeamman vyötärön, tiukemman takamuksen ja hoikempien reisien saamiseen, koordinaation paranemiseen ja painonhallintaan.
Onko kukaan koittanut tätä ihmeellistä voimavannetta? Mulla kiinnostaisi koittaa, mutta en uskalla suoraan lähteä ostamaan, jos se ei olekaan hyvä.
Nyt täytyy laittaa nukkumaan, että huomenna jaksaa liikkua!
tiistai 15. helmikuuta 2011
Jumppahousut
Kävin vihdoin ostamassa ne kauan odotetut jumppahousut! Nyt kyllä kelpaa jumpata, kun ei tarvitse ähkiä niissä kymmenen vuotta vanhoissa, puhkikulutetuissa pieruverkkareissa! H&M 19,95e
PS No, siinä tuli nyt samalla tuota vartalon päivitystä. Kuten huomaatte, näkyvää muutosta ei parin kilon tippumisesta ole tullut. Tyhmää!
tiistai 8. helmikuuta 2011
Po-po-po-poing-poing po-po-poing
Yksi mun sadoista heräteostoista oli jumppapallo. Eräänä päivänä luin tylsistyneenä iltalehden nettiartikkeleita ja eteen pomppasi uutinen, jossa suositeltiin jumppapalloa oivana välineenä laihdutukseen. Mä lähdin siltä istumalta ostamaan itselleni moisen. Arvatkaa onko tää pallero vaikuttanut positiivisesti mun laihdutukseen?
No, ei ainakaan vielä. Mutta tänäänpä otinkin pallon nurkasta ja ryhdyin tuumasta toimeen. Tässä välissä täytyy kertoa, ettei mulla ole mitään hajua siitä, miten jumppapallolla pitäisi harjoitella, jotta se olisi tehokasta. Ainakin mulla oli hauskaa. :-)
Ensiksi viritin spotifyn Womppiksen Läskit liikkeelle - soittolistan kaijuttimiin. Musiikkia pitää olla, se nyt on selvää.
Tässä vaiheessa tuskailin, kun kaikki kirjanmerkkeihini lisätyt jumppapallosivut olivat vanhentuneet - löysin kuitenkin youtubesta hyviä ohjevideoita.
Aloitan tällä. Liike todella tuntuu vatsalihaksissa. Teen 3 x 10 toistoa.
3 x 15
3 x 10
3 x 20
kummallakin jalalla 3 x 15
3 x 15
3 x 10
3 x 10
3 x 15
3 x 15
Kummallakin jalalla 10 x 5 sekuntia
Viimeisestä liikkeestä en löytänyt videota youtubesta, joten yritän selittää sen jotenkin. Menin siis kyljelleen, laitoin pallon jalkojen väliin nilkkojen kohdalta ja nostin kumpaakin jalkaa suoraan ylöspäin. Ensin oikea kylki 3 x 10 ja sitten vasen kylki 3 x 10.
Lopuksi tein viiden kilon painoilla vielä 3 x 15
Huhhuh, siinä oli tämän päiväinen treeni. Pitää vielä harjoitella lisää tuota tekniikkaa, mutta pakko myöntää - mä oon innostunut! Ja tosiaan, jos täällä on kokeneempia jumppapalloilijoita, antakaa vinkkejä ja neuvoja, niitä ei voi koskaan olla liikaa. :-)
Suosittelen kokeilemaan, jumppapalloilu oli hauskaa!

Tunnisteet:
jumppapallo,
liikunta,
treenimusiikki,
video,
vinkit
perjantai 4. helmikuuta 2011
Uusien vaatteiden ostoon
Jipii, oon nyt sitten 56 kilon puolella! Niukasti, mutta kuitenkin. Mittasin painoni aamulla ja puntari näytti 56,9 kiloa. Enää 900 grammaa sykemittariin.
Mut hei - mikäs olisi se paino jossa voisin julkaista uudet kuvat? Mä en kyllä itse huomaa luultavasti missään vaiheessa mitään muutosta, mutta kuvista ehkä saattaisi huomata. Ehkä kun viisi kiloa on tippunut, eli 54 kilosena? Oisko hyvä?
Hyvää viikonloppua kaikille! Puntari sai mut nyt päättämään, että otan herkuttoman viikonlopun ja nautiskelen hedelmillä ja raikkaalla vissyvedellä limun ja karkkien sijaan. Jee!
PS. Mulla on nyt kova halu parantua kokonaan ennen ensiviikkoa ja sitten pääsen jumppailemaan, kuntosalille ja pitkille kävelylenkeille. LUPAAN päivittää tänne joka päivä jotain ja LUPAAN kirjata myös HeiaHeiaan viikon liikuntasaldon. Pakko se on nostaa perse ylös penkistä, vaikka mulla tosiaan näyttää enemmän auttavan tää makoileminen kun kilot karisee ennen ku ehdin sanoa heiaheia..

tiistai 1. helmikuuta 2011
Uusia blogeja
Tietäisikö kukaan mitään hyviä laihdutus- tai elämäntapamuutosblogia? Mulla on motivaatio kokonaan hukassa, joten tarvisin nyt jonkun suuren potkun persiille.
Tällä hetkellä oon 39 asteen kuumeessa, koulutöihin hautautuneena ja mielettömän väsyneenä. Oon ihan 100% varma, että tähän kipeilyyn vaikuttaa mun laiskuus - vastustuskyky pysyy niin paljon parempana kun liikkuu ja syö terveellisesti. Sitä mä en oo tehnyt. :-(
Eli laittakaapa niitä blogeja, mielellään suomalaisia!

torstai 20. tammikuuta 2011
13 vinkkiä laihduttamisen aloittamiseen
Satu Tuomisto on nyt antanut iltalehdelle 13 hyvää vinkkiä, miten päästä laihtumisessa alkuun. Mulla ei ole nyt mitään muuta tekemistä (mites se nukkuminen?), joten päätin miettiä, mikä mun tilanne on noiden vinkkien kanssa.
Näillä pienillä toimilla pääset ainakin alkuun projektissasi - ja ehkä saavutat suurempiakin tuloksia.
1. Siivoa kaapit ja heitä pois kaikki juhlapyhiltä jääneet herkut.
- Done. Suklaakonvehtit ja perunalaatikot tulee jo korvista ulos - ei tee enää ollenkaan edes mieli!
2. Valitse itsellesi tavoitevaate, esimerkiksi pieneksi jääneet farkut.
- Näistähän mä oon jo kirjoittanutkin. Jo kahdet farkut saavutettu!
3. Tee aikataulu ja pyri pysymään siinä.
- Kesälomaan mennessä pitäisi se kahdeksan kiloa olla tipotiessään. Tällä kertaa pystyn siihen!
4. Liity internetin liikunta tai laihdutusyhteisöön.
- Heiaheiaan on jo liitytty, tosin aika huonolla menestyksellä. Tässä asiassa on siis skarpattavaa, mutta liittyminen on jo tehty.
5. Minimoi houkutukset. Jos et pysty ohittamaan karkkihyllyä ostamatta jotain, niin kierrä se kaukaa.
- Jep, eli mun tapauksessa älä käy kaupassa nälkäisenä. Tosi hyvä tapa on vain syödä kunnollinen ateria ennen kauppaan menoa - tulee ostettua muutakin ruokaa paljon vähemmän! Nälkäisenä syö silmillään.
6. Yritä saapua kutsuille ja kekkereille niin, että tarjoilu on jo ohi.
- Hmm, aika epäkohteliasta? Onneksi monilla kutsuilla on tarjolla myös niitä terveellisiä vaihtoehtoja, pitää suosia enemmän niitä.
7. Lisää veden juontia.
- Tässä mulla on kyllä parannettavaa ja paljon. Taidankin hakea oitis puolen litran lasin vettä!
8. Vähennä alkoholinkäyttöä.
- Oon vähentänyt, reilusti! Uuden vuoden jälkeen en ole ottanut tippaakaan ja tuloksia on siis tosiaankin näkynyt.
9. Mieti valmiiksi jokin "rangaistus". Sovi itsesi kanssa, että esimerkiksi hampurilainen tietää puolentoista tunnin juoksulenkkiä.
- Hei tämä on hyvä! Mitähän keksisin? Jos syön karkkia, mun pitää käydä tunnin lenkillä.
10. Pyydä puolisolta tai parhaalta ystävältä tukea laihduttamiseen. Tai kerää ympärillesi ryhmä: aika moni on nyt samassa tilanteessa.
- Onneksi mulla on teidät! ♥ Saa niin paljon tukea, kaikki kommentit piristää!
11. Syö kunnollista ja terveellistä kotiruokaa.
- Yritetään, yritetään.
12. Pidä kiinni rutiineista ja noudata niitä.
- Tämä on muuten tärkeää. Kun aloittaa salilla käymisen sen vähintään 4krt/viikko, tulee siitä rutiini. Nyt kun en ole taas pitkään aikaan käynyt, niin unohtaa sen ihanuuden. Mun täytyy löytää se uudestaan!
13. Anna itsellesi aikaa. Viikossa ei tapahdu ihmeitä.
- Right. Tämä mun pitäisi muistaa. Mutta kun mä haluun!
No olihan nää ihan hyviä. Voisin vielä lisätä askelmittarin ja hyötyliikunnan. Ja tietty sen motivaattorin - mulla se on sykemittari!
PS. Sitten kun mittarissa on tasan 57 kiloa, käyn ostamassa uudet jumppapöksyt ja jumppatopin! Voisin käydä ostamassa ne jo nyt, mutta kyllä mä kestän vielä vähän aikaa vanhoilla. :-)

Tämän hetkinen olo: plääh
Moi taas!
Mun salaattiviikko ei oo todellakaan onnistunut. :-D Oon tehnyt tällä viikolla tasan yhden salaatin ja sekin oli tosi pahaa. Ehkä ensi viikolla? En uskalla enää luvata mitään, kun aina petän lupaukseni. Tosi tyhmää.
Oon laihtunut nyt kuitenkin taas viikossa vähän päälle kilon. Mulla ei ole yhtään ruokahalua, pitää pakottaa itseni syömään. En oikein tiedä mitä tämä on, ei kovin terveellistä, mutta toisaalta - ainakin paino tippuu. En ole edes liikkunut yhtään, jos kouluun kävelyjä ei lasketa. Olo tuntuu jotenkin väsähtäneeltä ja tekis mieli vain nukkua.
Arvatkaapa onko motivaatiota aloittaa terveellinen syöminen ja liikkuminen, kun siinä tulee vain kiloja takaisin. Jotenkin paljon helpompaa olisi vain jatkaa tätä samaa linjaa, mutta en halua alkaa sellaseen. Ensi viikolla aloitan! Mun pitää käydä ostamassa se jumppakortti ja ottaa itseäni niskasta kiinni. Bikinikelit odottaa.
Mites muilla? Hanna, Kastanjapuu, Vivella ja muut - kertokaa, että teillä menee paremmin!

tiistai 11. tammikuuta 2011
Lahjontaa
Nyt puhutaan lahjonnasta. Siis minä itse lahjon itseäni! Olen päättänyt ostaa sen kauan kaivatun sykemittarin sitten, kun paino näyttää 56 kiloa. Mun on pakko saada se sykemittari äkkiä (vaikka rahaa ei nyt ihan kamalasti olekaan), joten mun pitäisi siis laihtuakin nopeaa. Miten mä sen teen?
Hmm, ei hajuakaan. Motivaation puute (siispä piti keksiä joku motivaattori - eli se sykemittari!), hevosen ruokahalu, jumppakortin osto-ongelmat ja kiireet eivät ainakaan auta tilannetta. Mutta, ensi viikolla olen päättänyt pitää salaattiviikon! Syön siis pääruuaksi joka päivä jonkinlaisen salaatin, ajattelin kokeilla ainakin tonnikala-, kana-, lohi- ja makaroonisalaattia. Yritän myös maksimoida vedenjuonnin ja minimoida herkut. Saapa nähdä miten tässä käy!
Olisi kiva ottaa kuvia salaattiannoksista, mutta mulla ei ole kameraa. Mitäs sanotte, haluatteko nähdä mun kännykän kameralla otettuja kuvia, vaikka ne onkin ihan kökkölaatuisia?
Ps. Miten tuolla voi muka lenkkeillä?! Lunta ja loskaa on reisiin asti, ei ehdi edes postilaatikolle kun jalat on lumesta märät. Hohhoijaa, mä oisin jo ihan valmis ottamaan kesän vastaan!

tiistai 4. tammikuuta 2011
Paino
Kävin just puntarilla - 58,5 kiloa. Aika samoissa lukemissa siis mennään. Paino on tosin vaan tippunut hieman, haha, aika uskomatonta. Tästä on hyvä jatkaa. :-)
Uusi alku
Iltaa! Tai yötä. Tai aamua, mitä tää nyt onkaan? No kuitenkin, mä en ole nukkunut koko yönä - oon kuluttanut aikaani selailemalla laihdutusblogeja. Nyt tiedän mistä puhutte, kun sanotte ettei tämä blogi ole samanlainen kuin useat laihdutusblogit. Mä oon aika järkyttynyt. Suurin osa lukemistani blogeista ihannoi äärimmäistä laihuutta ja suurin osa kirjoittajista ei ollut vielä päässyt edes peruskoulusta. Mihin tämä maailma on menossa? :-/ Mulla tuli tosi surullinen mieli. Samalla rupesin miettimään omaa itseäni. Ja tajusinkin jotain - mulla ei ole koskaan ollut näin hyvä itsetunto. Silloin joskus, kun painoin 48 kiloa, olin jatkuvasti tyytymätön itseeni. Suoraansanottuna pidin itseäni lihava. Kuvitelkaa. Mä tiedän miltä noista mainitsemistani bloggaritytöistä tuntuu. Eikä se tunne muutu miksikään, vaikka laihtuisi sen neljä kiloa. Tai kuusi. Tai kymmenen. Sitä kai sanotaan murrosiäksi..
Asiasta kolmanteen - mä oon täynnä virtaa! Kello kuudelta aamulla, kyllä. Oon jo suunnitellut kaikenlaisia teemaviikkoja. Salaattiviikko, sokeriton viikko, huipputreeniviikko, keittoviikko ja jotain tälläistä. Oon aika kärsimätön, enkä jaksa yhtä asiaa kauaa kerrallaan. Viikon kestävät asiat saavat mun mielenkiinnon pysymään yllä. Ehkä poimin kaikista viikoista jotain terveellistä ja lopulta voin pitää viikon, jossa syön paljon kasviksia, liikun mukavasti, välttelen sokeria ja vedän keittoa parina päivänä. ;-)
Vaikka nämä proana-blogit saikin mun mielen mustaksi, on mulla silti kokonaisvaltaisesti ihan kiva olo. Join tänään tammikuun viimeisen coca-cola lasillisen. Mua turvottaa, mutta ne aikaisemmin mainitsemani tavoitefarkut menee helposti kiinni silti. Lisäksi yksi makkarankuorimekko, jota oon vältellyt helmikuusta asti, näytti hyvältä mun päällä! Tää voi toki olla jostain muustakin kiinni, kuten siitä että oon muutenkin ollut aika iloisella päällä pitkään aikaan. No, joka tapauksessa hyvä juttu!
Tänään aion käydä puntarilla ja tulla kertomaan tilannekatsauksen tänne. Veikkaan yli kuuttakymmentä, koska oon syönyt joululomalla todella huonosti. Maanantaina alkaa sitten kunnon jumppaaminen, oon jo vähän kaipaillut jotain liikuntarytmiä takaisin elämään.
Noniin, josko tää nyt tästä taas alkaisi. Mitä teille kuuluu? Oletteko tekin täynnä virtaa loman jäljiltä? Nyt aletaan tsemppaamaan!
Ps. Mun pyllyä kehuttiin perjantaina! Eikä sen sanoja ollut edes kännissä, eikä se ollut mun poikaystävä. Aika omituista.. Ehkä se sekoili sanoissaan ja tarkoitti pyllyllä mun naamaa.. :-)

lauantai 1. tammikuuta 2011
2011
Hyvää uutta vuotta kaikille! :-)
Mä alotin omani kohtuu terveellisesti - teki kauheesti mieli pitsaa, mutta teinkin kotiruokaa ja söin siedettävän määrän. Jes!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)